14.

"Mummi on taas joutunut sairaalaan", äiti kertoi allapäin ja silmät hieman punaisina. "Eikö se päässyt sieltä jo kuukaus sitten, lääkärihän sanoi että mummi toipuu", hätkähdin. Mummini asui viereisellä paikkakunnalla pienessä kerrostaloasunnossa. Viimeisen vuoden aikana Mummin tila oli mennyt yhtäkkiä huonompaan suuntaan ja sairaalassa oli käyty jo muutamaan otteeseen ja viimeksi jakso oli ollut pidempi. Lääkärit eivät osanneet sanoa mikä hänellä oli. Äidille tilanne oli rankka, koska hän oli ollut hyvin läheinen vanhempiensa kanssa, olimme nähneet tiuhaan pienestä välimatkasta huolimatta. "Tuutko sä huomenna mukaan katsomaan Mummia koulun jälkeen", äiti kysyi. Nyökkäsin nopeasti ja sulkeuduin huoneeseeni ajatusteni kanssa. En ollut koskaan ollut hyvä käsittelemään ajatuksiani, eikä tämäkään tilanne ollut poikkeus. Mummi... Janne... pulla... kalorit... pullan kalorit! Missä se tietokone oli kun sitä tarvitsi. Heittelin tyynyjä pois päiväpeitteeltä ja yhden alta pilkisti läppärin kulma. Google... hakukenttä... korvapuustien kalorit. Paljonkohan yksi pulla painaa? Jokatapauksessa siinä oli ainakin pari sataa kaloria. Ilkeää rasvaista ja kanelin tuoksuista kaloria. Jos niitä söi kaksi, silloin se on jo tuplasti enemmän. Lisää tanssivia sokerissa kieritettyjä kalorin poikasia. Tyhmä Janne, ilman Jannea olisi taas säästynyt monelta kalorilta. Mutta oliko minun pakko lähteä hänen mukaansa, turhaan syytän muita ihmisiä, jos olen ruma ja läski epäonnistuja. Niin Jannekin varmaan ajattelee, kuka muka haluaa olla lihavan ja ruman tytön kanssa? Mummikin oli sairaalassa, ei hänkään olisi ylpeä tämmöisestä pullamössö teinistä.

13.

66 kilogrammaa. Kuusikymmentäkuusi, jos olisi vielä yksi kutonen lisää se olisi paholaisen luku. Minulle kaksin kutosta riitti paholaiseksi. Näytän yhtä lihavalta kuin viisi kiloa sitten, kenties jopa lihavammalta? Pakko päästä tasan kuuteenkymppiin, se kuulosti hyvältä. Äiti painoi sen verran ja hän oli oikein sopusuhtainen.
   Vetäisin verkkarit jalkaan, kolmen vartin lenkki odotti, se kuluttaa kolmanneksen enemmän kaloreita kuin puolituntia. Vaistosin talven tulon, kohta ensilumi jo satelisi maahan. Ihanina kevyina valkoisina hiutaleina. Joku päivä olisin niitäkin kevyempi. Naurahdin ääneen tyhmille ajatuksilleni, aloin selävästi olla unen tarpeessa. "Moi taas", kuului takaani kummallisen tutulla äänellä. Käännähdin ympäri nopeasti ja olin vaistomaisesti valmis pamauttamaan tunkeilijaa päähän. "Hei vähän varovaisuutta noitten nyrkkien kanssa, emmä sua syö", poika naurahti. "Janne?" pääsi suustani. Poika katsoi minua huvittuneena: "Eikun muumipeikko". Loin katseen nolostuneena alaspäin ja toivoin Jannen vain lähtevän nopeasti, näin ei kuitenkaan tapahtunut. "Mitä sulle kuuluu, viimeks lähit niin nopeesti". "Ei ihmeempiä", vastasin vältellen. "Taijat tykätä lenkkeilystä, tulisiks sä meille vaikka kaakaolle, se ois aika ansaittua liikunnan jälkeen", poika kysyi ja hymyili samalla puhtaan viattomasti. "Okei", ähkäisin nopeasti. Olin selvästi juossut liian kovaa, kun sydän pamppaili tähän tahtiin...
   "Haluutko toisen pullan, äiti leipo näitä aamulla?" Janne kysyi. Tartuin kohteliaasti toiseen ihanalta tuoksuvaan kanelikierteeseen. Poika katsoi minua silmät tuikkien ja haukkasin pullaa vahingossa väärään kurkkuun. "Älä tuijota", käskin ja punastuin taas. Katsoimme hetken toisiamme silmiin, mutta juuri sillä hetkellä puhelimeni pirahti soimaan. "Missä ihmeessä sä olet?" äidin ääni kysyi hieman huolestuneena. "Kaverilla", vastasin. Puhelu loppui lyhyeen ja sain passituksen kotiin, ilmeisesti jotain tärkeääkin asiaa. Pahoittelin äkkinäistä lähtöäni Jannelle joka toivotti hyvää illan jatkoa samoilla tuikkivilla silmillä. Taas sydän pamppaili, enkä ollut edes hengästynyt.

12.

Ripsivärin korkki oli auennut heittoni voimasta ja väriä oli valkoisella matolla sekä seinässä. Katsoin syyttävästi oikealla pälyileviä luomiväripaletteja. Nyt en kyllä aivan varmasti lähtisi mihikään. Viskasin kaikki pörröiset pehmoeläimet pois sängystäni ja lysähdin makaamaan siihen itkuisena. Sängyn alta pilkisti kukallinen laatikko. Katsoin sitä hetken ja avasin kannen. Olin laittanut sinne suklaalevyjä ja karkkipusseja pahan päivän varalle, nyt jos mikä oli paha päivä. Vetäisin käteeni ihanan fazerin sinisen suklaalevyn ja repäisin sen paperin auki yhdellä nopealla kiskaisulla. En vaivautunut edes palastelemaan sitä vaan haukoin isoja paloja suoraa levystä. Aluksi maistoin jokaisen ihanan palan, lopulta unohdin kokonaan maistaa, sain vain lohtua siitä joka oli niin kiellettyä, mutta niin ihanaa.
   Kyseisen suklaalevyn ja kahden karkkipussin jälkeen makasin tuskissani sängyssä. Olin vetänyt ne kaikki sisääni luultavasti ennätys vauhdilla. Vaikka karkeilla oli tietenkin ollut iso osansa vointiini, tiesin että aiheutin pahaa oloa itse itselleni. Oksetin itseäni, olin säälittävä suklaasyöppö, enkä kyennyt edes sanomaan ei pienille ruskeille suussa sulaville herkuille, enkä sen jälkeen edes kirpeämmille keltaisille tai punaisille. Vedin tyhjät pussit vierestäni käteeni ja loin katseen ravintosisältöön. Kaloreita oli taas kamalasti, olin onnistunut kiskomaan sisääni vajaan kahden päivän energiatarpeet. Nyt jokaikinen kalori tanssi mahassani letkajenkkaa ja niitä ennen päällystäneet tyhjät kääreet ilkkuivat vieressäni suurena kasana. "Etpäs onnistunut vastustamaan meitä" "Mepäs voitimme ja nyt paisutamme sinusta vain isomman ja isomman". Tönäisin ne äkkiä paniikissa lattialle, jonne ne leijailivat kevyesti ja levisivät ympäri huonetta. Joku päivä minä olisin yhtä kevyt ja silloin minä olisin se joka nauraa.

11.

Katselin kasvonaamio tuubeja, meikkipurkkeja ja korutelineitä, jotka lojuivat sikin sokin pöydällä. Yleensä valmistauduin lähes koko päivän illan bileisiin, mutta nyt en olisi jaksanut. Olisin vain halunnut jäädä katsomaan Täydellisiä naisia ja mussuttamaan suklaata. Suklaata? Olimpa taas säälittävä, suklaa on kiellettyjen ruokien listalla numero yksi! Sätin itseäni hetken ja vedin mutanaamion käteeni levitellen sen tasaisesti kasvoilleni.
   Musta glitteritoppi lojui vieläkin sängyn alla rytyssä, siellä se oli lojunut jo kohta kuukauden. Se oli ollut siellä siitä asti kun sen olin sinne heittänyt. Vetäisin topin käteeni ja huomasin sen olevan aika ryppyinen. Kiisin alakertaan ja kaivoin esiin silitysraudan. Pesuohjelappu näytti silityksen kohdalla kahta palloa. Hyräilin rauhallisesti Salattujen elämien tunnusmusiikkia ja poistuin tyytyväisenä toppi kädessä omaan huoneeseeni.
    Musta toppi oli saanut jäädä henkariin roikkumaan, en ollut edes uskaltanut koittaa sitä päälle. Olin miettinyt pitkään mitä uskaltaisin pukea, mutta kaikki edelliset bilevaatteeni olivat niin... tiukkoja. Ne korostivat jokaista makkaraani ja paksut reiteni oikein pursusivat ulos lyhyiden hameiden alta. Samantien olisin voinut vetää päälle ison säkin.
  Kesken meikkauksen kuulin jonkun syöksyvän huoneeseeni. "Mikä sulla kestää, meiän pitäis olla jo menossa!" Kamilla parkaisi hengästyneenä. Vilkaisin nopeasti yllättyneenä Kamillaa ja sitten kelloa hänen takanaan. Kohta seitsemän. "Kyllä me ehitään, ei siellä nyt heti tarvi olla", huokaisin. "Joopajoo, sitten tietenkin jäädään kaikesta kivasta paitsi", bestikseni äksyili. Huokaisin rauhallisesti ja jatkoin luomivärillä taiteilua. "Mitä sä laitat päälle?" kuului yllättäen. "Meinasin lähtee näissä vaatteissa", sanoin. "Mikä ihmeen nunna susta on tullu?" Kamilla parati. Hyvähän hänen oli sanoa tuolla vartalolla. Hänellä ei ollut yhtäkään ylimääräistä kiloa kannettavanaan. Yhtäkkiä minua alkoi suututtaa hirveästi ja päätin olla enää sanomatta mitään. "Jos sä aijot olla tommonen, niin mä lähen. On mulla muitakin kavereita! Kaiken lisäks Antti sano että se vippaa mulle pari röökiä". Kamilla töksäytti ja lähti huoneestani nenä pystyssä. Kuuntelin loittonevia askelia ja lopulta oven pamahdusta. Vasta sitten lysähdin maahan ja heitin ripsivärin seinään. Miksei kukaan ymmärtänyt minua?

10.

Kello löi jo taas seuraavan päivän lukemia, mutten saanut unta. Istuin sängylläni ja nojasin seinään. Tik tak tik tak... Silmäni tuijottivat määrätietoisesti valkeaa seinää, eikä niillä ollut aikomustakaan lopettaa sen tuijottamista. Tik tak tik tak... Suuni oli kuiva, mutten silti voinut nousta hakemaan vettä. Tik tak tik tak... Korvani kuulivat jokaisen kellon lyönnin ja jokaisen narahduksen joka kuului milloin mistäkin. Tunsin myös jokaisen pienen tuulenvireen joka tulvahti sisään hieman raollaan olevasta ikkunsta. "Tik tak", huokaisin lähes ääneti ja suljin silmäni.
   "Oikeesti mä oon niin läski", Kamilla puhisi ja puristeli mahaansa. "Mun on oikeesti alotettava dieetti!" Katsoin katkerasti Kamillan littanaa mahaa, ja ohuita pitkiä jalkoja. "Joopajoo", huokasin ja naurahdin tekaistusti. "Siis kato näitä ihrareisiäki, Kamilla parahti ja heilutteli jalkojaan ilmassa. "Sä oot tosi laiha" yritin. Koulunkello kuitenkin pelasti minut typerältä ja hyödyttömältä keskustelulta. Asia ei kuitenkaan vain poistunut mielestäni, sillä biologian kasvit eivät tunnilla pysyneet ajatuksissa päällimmäisenä.
   "Noniin hyvää viikonloppua kaikki, olkaa ahkeria", biologian opettaja lopulta totesi ja kasasi kirjansa pöydälleen pinoon. Luokka ryntäsi kovaa vaihtia ulos, minä mukaanlukien. "Huomenna sitten Niilon bileet, etkä häivy kesken kaiken minnekkään", Kamilla huikkasi ennenkun ehdin paeta koulun pihalta. En vastannut, mutta tiesin että eipä tässä ollut muitakaan vaihtoehtoja. Yleensä olin innoissaan bileistä, mikä minulla nyt oli? Syysmasennusta varmaan.
   Kotona lysähdin väsyneenä sängylle ja tuijotin pehmonallea silmiin. "Tik tak", kuiskasin sille ja suljin silmäni.

9.

"Ja et muuten ikinä arvaa mitä Antti sano mulle. Mulla on kuulma ihan Nicki Minajin suu!" Kamilla selitti innostuneena ja tutki itseään huulet töröllä peilistäni. "Sitten mä olin silleen no eikä oo ja sit se oli silleen et joo joo! Eiks oo upeeta?" "Mm", vastasin. Kaksi potenssiin viisi kertaa kahdeksan... Kohta matikan läksyt tehty. "Kuunteletko sä ollenkaan?" Kamilla puuskahti vihaisena ja vetäisi kirjan kädestäni. "Mitä sä tällä?" hän kysyin ja heitti kirjan tehtävineen lattialle. "Sä oot nykyään ihan outo, mut onneks mä tiedän mikä auttaa, kunnon bailut". Loin katseen lattialla häsäävään kaveriini ja hymyilin vinosti, ehkä Kamilla oli oikeassa. "Pitääkö joku bileitä tänä viikonloppuna?" utelin. "Sä et kyllä taas oo kärryillä missään. Lauantaina Niilolla", Kamilla huokasi ja alkoi pöyhiä hiuksiaan. "Mun pitää mennä, meen Antin ja sen kavereitten kanssa kylälle ja pitää hakee röökit kotoo, moikka". Jäin katsomaan sulkeutunna ovea hetkeksi ja nousin sitten kaivamaan jälleen matematiikan laskut esiin.
   Kun viimeinenkin koulutehtävä oli suoritettu  kolmen vartin päästä, vaihdoin farkut jälleen verkkareihin ja lähdin lenkkipolulle. Puoli tuntia tuli nykyään paljon paremmin täyteen. Vedin alkusyksyn raikasta ilmaa pitkillä henkäyksillä syvälle keuhkoihini ja pakotin jalat astumaan vuoroin toistensa eteen. Aurinko alkoi laskea jo pikkuhijaa aikaisemmin ja ympärilläni oli hämärää. Suljin silmäni nauttiakseni ihanasta hiljaisuudesta.
   Yhtäkkiä tunsin kovan tärähdyksen ja kaaduin sen voimasta mustikkamättääseen. "Anteeksi kamalasti, ei ollut tarkoitus", joku sanoi ja ojensi käden auttaakseen minut ylös. "Ei se mitään", mutisin ja tarkastelin katseellani eteeni ilmestynyttä poikaa jolla oli syvän siniset silmät ja värittömän ruskeat hiukset. Poika oli minua kymmenisen senttiä pitempi ja arviolta pari vuotta vanhempi. "Mä oon Janne ja asun tossa puolen kilsan päässä", poika esittäytyi. Nyökkäsin ja mutisin taas jotain. Janne katseli minua odottavasti. "Mitä sä tuijotat?" minulta pääsi. Olin selvästi vielä vähän säikätänyt yllättävästä törmäyksestä. "Kuka sä oot?" Janne naurahti. Olimpa taas tökerö, tietenkin oli kohteliasta esittäytyä. "Roosa, tuolta toisesta suunnasta", sanoin äkkiä ja ojensin käteni. Poika tarttui siihen ja hymyili pieni pilke silmäkulmassa. Katselin ympärilleni etsien äkkiä pakoreittiä tilanteesta. "Mun on pakko mennä, unohin pannarin uuniin", tokaisin, heilauttaen kättäni epämääräisesti hyvästiksi ja lähdin hölkkäämään kohti kotia. No olipa taas hyvä tekosyy, kyllä tyhmempikin huomasi että valehtelin. Mutta miksi pakenin tilanteesta, minunhan olisi pitänyt hyppiä riemusta kun komea poika törmää minuun keskellä metsää, eikö vain?

Ilmoitus

Lähden viikoksi mökille enkä pääse kirjoittamaan, mutta sitten taas jatkuu :)

8.

Illalla kun kaikki nukkuivat, hiivin alakertaan ja suuntasin keittiöön. Avasin jääkaapin ja otin sieltä jogurtin, leipäpussin, sekä hotdog paketin, mutta minulla ei ollut aikomustakaan syödä niitä. Jogurtti 170 kaloria, leipäviipale 54 kaloria, hotdog yli 300 kaloria. Siirryin pakastimen puolelle, jäätelötuutti 180 kaloria, jäätelöpaketti yli 1000kaloria, pakastekorvapuustit 250 kaloria. Kirjoitin nopein kynän vedoin kaikki punaiseen vihkoon ja hiippailin sitten takaisin huoneeseen. Pureskelin pääryynää ja samalla googletin erilaisia laihtumiskeinoja. Tietokoneen kello näytti jo kahta yöllä ja huomenna olisi koulua. Erilaiset dieettiohjeet ja kalorilaskurit pyörivät silmissä ja lopulta tunsin pääni liian raskaaksi.
   Herätyskello herätti minut jälleen uskollisesti, niinkuin joka aamu. Poskeeni oli painatunut näppäimistön ääriviivoja, sillä olin ilmeisesti nukkunut sen päällä. Nousin vastahakoisesti ja lähdin kompuroimaan alas portaita. Liika valvominen oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja viimeisillä askelmilla kompastuin ja lensin päistikkää lattialle. Suljin silmäni ja jäin siihen makaamaan.
   "Apua Roosa, hengitätkö sä? Mikä sulla on?" heräsin kimeään naisääneen jonka tunnistin äidiksi. Avasin silmäni ja nousin vaivalloisesti istumaan. "Mä kai nukahin", totesin ja hieroin silmiäni. "Voi hyvää päivää, monelta sä kävit eilen nukkumaan? Nyt vauhtia sä myöhästyt koulusta!" äiti hätääntyi ja auttoi minut seisomaan. Juoksin äkkiä takaisin yläkertaan ja kiskoin farkut jalkaan, sekä hupparin päälle. Kävelin ympäri huonetta välillä kädessä suoristusrauta ja välillä ripsiväri. Hätäisen laittautumisen jälkeen vetäisin laukun mukaan ja lähdin juoksien kouluun.
   Perille päästyäni, muistin että olin unohtanut aamupalan. Vatsa tuntui itseasiassa mukavan tyhjältä, ei ollenkaan kipeältä tai nälkäiseltä. Vilkaisin lukujärjestystä, maantietoa. Niimpä tietysti, saisin taas kuulla kunniani. Koputin oveen hieman aremmin kuin edellisellä kerralla. "Yllätys yllätys jälleen myöhässä MINUN tunniltani", opettaja tokaisi ja hänen silmistään lenteli salamoita. "Paras olla todella hyvä syy". Katselin luokkaa, joka selvästi odotti että sanoisin jotain nokkelaa ja oli jo valmistautunut nauramaan. "Nukuin pommiin", minulta kuitenkin pääsi. Oppilaat katsoivat toisiaan ihmeissään ja maantiedon opettajan ilme oli hölmistynyt. "Ei muurahaisia, elefantteja tai lottovoittoja?" hän kysyin ihmeissään. "Ei", totesin. Opettaja päästi minut luokkaan ja oli selvästi häkeltynyt, koska kotona huomasin että hän oli unohtanut laittaa myöhästymismerkinnän Wilmaan.

7.

"Juu olin hyväntekeväisyystapahtumassa orpojen muurahaisten auttamiseksi", vastasin teennäisen virallisesti. Luokka opettajan selän takana purskahti nauruun. Opettaja katsoi minua ärtyneenä. "Lapsellista käytöstä, nyt heti omalle paikallesi. Käytöksestäsi on ehdottomasti juteltava luokanvalvojasi Harrin kanssa", hän jupisi ja osoitti karttakepillä paikkaani luokassa. Kävelin rennosti paikalleni ja istahdin raskaasti penkille. "Roosa, mikset sä oo vastannu mun tekstareihin? Mihin sä katosit sieltä Mirandalta?" Kamilla alkoi odotetusti pommittaa. "Huono olo" valehtelin. "Sulla nousee kamalan nopeesti alkoholi päähän", Kamilla puuskahti ja kääntyi toisella puolella olevan Antin puoleen, muuttaen samalla turhautuneen äänensävynsä imeläksi ja räpsytellen pitkiä seppälän tekoripsiään.
   Viimeisellä tunnilla oli liikuntaa, joten päätin lähteä aikaisemmin kotiin. Koululiikunta oli yksi kamalimmista asioista.
   Keittiössä katselin pöydällä olevaa suurta kulhoa joka oli pullollaan päärynöitä ja jääkaappia josta löytyi pari hotdoggia. Hammasta purren vetäisin mukaani pari pääryynää ja jätin hotdogit jääkaapin pimentoon. Kaivoin vihreästä puman laukustani esiin maantiedon kirjan. Pääni sisään syntyi jälleen samanlainen kamppailu kuin keittiössä. Olin kuitenkin juuri onnistunut valitsemaan oikein, joten miksen tekisi sitä uudestaan. Sieppasin pöydältä kynän ja raapustin hieman suttuisella käsialalla "tehtävä 1". Kovin syvään en onnistunut tehtäviin paneutumaan, mutta olin ylpeä siitä että olin tehnyt läksyt ensimmäistä kertaa ajatuksella, enkä vain kirjoittanut jotain aiheeseen liittymätöntä niin että ne näyttäisivät tehdyiltä. Tyytyväisenä vetäisin verkkarit jalkaan ja lähdin kävelemään pitkin metsäpolkua. Tämä päivä meni selävästi hyvin.
   Vieläkään en onnistunut saamaan puoltatuntia täyteen ja illalla katsoessani frendejä mutustin puolet sipsipussista. Mutta koska päivä oli niin onnistunut eikö illalla voi vähän palkita itseään? Sipsit maistuivat ihanalta ulkoilman jälkeen ja rouskitin niitä oikein antaumuksella. Äiti oli kuitenkin jälleen ilmestynyt selkäni taakse. "Taas herkkuja", hän huokaisi ohi kävellessään. Vilkaisin ensin äitiin ja sitten hänen mentyään sipsipussin ravintosisältöön "550 kaloria/100g" olin juuri syönyt niitä varmaan kaksisataa grammaa, eli yli tuhat kaloria. Hätkähdin, se oli puolet siitä mitä saisin syödä. Mitä muuta olin syönyt tänään? Muutaman päärynän, koulussa lihapullia, äidin tekemää lasagnea, jogurtin sekä muutamia paloja paahtoleipää. En ymmärtänyt kaloreista tarpeeksi osatakseni laskea lopputulosta, mutta sipsipussi jäi puoliksi syötynä pöydälle, sillä minulle oli yhtäkkiä tullut huono olo.

6.

"Maanantai, viikon kamalin päivä", ajattelin haukotellen sängynpohjalla tuskastuneesti. Herätyskellon torkku hälytti jo kolmatta kertaa, tiesin myöhästyväni koulusta. Mulkoilin herätyskelloa kulmieni alta, mutta se ei luovuttanut. Huokaisin raskaasti ja lähdin tömistelemään alakertaan, kello jääköön metelöimään huoneeseeni, kyllä se kohta hyytyisi.
   Tutkin jääkaapin sisältöä, hyi ei mitään ruisleipää, eikä jogurttia, eikä varsinkaan omenoita! Siirryin pakastimen puolelle ja kauhaisin pari pasteijaa sekä jäätelön. Kiellettyjen ruokien listassa ei lukenut muistaakseni jäätelöä, ja eihän pasteijat ole leivoksia. Säikähdin kun kuulin rökäisyn takaani ja käännähdin nopeasti ympäri. "Kuules nuori neiti, tuo ei ole mikään aamupala", äidin ääni sanoi. "Mä jätän sitten aamupalan väliin ja syön nää", letkautin. Äiti pudisteli huokaisten päätään ja nappasi epäsoveliaan aamiasen käsistäni. "Sä olet viime aikoina Roosa vähän paisunut, sun pitäisi alkaa katsoa vähän mitä suuhusi laitat", äiti selitti ja ojensi pöydällä olevasta hedelmäkorista minulle päärynän. "Tämä on parempi vaihtoehto, helppo tapa karsia kaloreita", äiti hymyili itseensä tyytyväisenä ja lähti vessaan ehostamaan kasvojaan puuterihuiskun turvin.
   Astelin kouluun tuntia myöhässä ja mutustelin vihreää päärynää, se oli jo toinen tänään. Päärynä oli yllättävän hyvän makuinen, enkä edes muistanut milloin olisin viimeksi syönyt mitään vihreää, ellei hedelmäkarkkeja laskettu. Viimeisen puraisun kohdalla muistui mieleen äidin maininta kaloreista, koulussakin oli joskus terveystiedossa puhuttu niistä, mutta aihe ei ollut kiinnostanut minua. Itseasissa mikään aihe koulussa ei kiinnostanut, mutta matematiikassa olin luonnostaan hyvä. En edes tiennyt miksi se tarttui päähän niin helposti, vaikken ollut kertaakaan mitään opetellut, enkä pahemmin tunnillakaan kuunnellut. Nyt minun oli siis pinnisteltävä muistiani, mitä opettaja olikaan kaloreista silloin joskus sanonut. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleeni, joten kaivoin terveydentiedon kirjan laukkuni pohjalta. Osa sen sivuista oli hieman revennyt, huonon kohteluni takia, mutta kyllä sanoista sai kuitenkin selvää. Pitkän sisällysluettelon kahlailun jälkeen päädyin oikealle sivulle. "Kilokalori, eli yleisesti kalori on energian yksikkö. Kaloreita ihminen saa ruuasta". Selailin rivejä silmilläni ja minulle paljastui että nainen tarvitsi 2000 kaloria päivän aikana. Kirjan tiedot olivat kuitenkin vähän liian tieteellisiä makuuni joten sulloin sen epämääräisesti takaisin sinne mistä sen olin ottanutkin, huomaten päässeeni jo koulun eteen. Yhdestä ikkunasta näkyi meneillään oleva tunti ja muutama oppilas vilkuili minua. Astelin ovet paukkuen sisään ja otin suunnan kohti maantiedon luokkaa. Koputin ovea raskaasti pari kertaa. Opettaja asteli kohti ovea ja avasi sen reippaasti. "Roosa, taas myöhässä, toivottavasti sinulla on hyvä syy!"

5.

Google ei suostunut yhteistyöhön, vaan latoi turhia sivustoja eteeni tonnikaupalla. Yhdeltä löysin kuitenkin painoindeksilaskurin. En ollut koskaan aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi laskea painoindeksiäni. Nyt kuitenkin näpyttelin tiedot ruutuun "170cm ja 71,2kg". Ohjelma laski tuloksen sekunnin murto-osassa ja näytölle pamahti "Painoindeksi on 24,6. Normaali paino". Normaalipaino kuulosti ihan hyvältä, mutta tajusin kyllä kuinka lähellä olin ylipainoa, siihen ei olisi matkaa kuin reilu kilo. Tieto oli hetken aikaa ajateltuna aika järkyttävä. Kaivoin esiin punakantisen ruutuvihon ja kirjoitin isolla sen ensimmäiselle sivulle: "TAVOITE: joka päivä puolen tunnin lenkki ja vartti lihaskuntoa. Ei karkkia, sipsejä, leivoksia ja limuja". Kirjoitin myös tavoitepainoja allekkain 65 kiloon asti. Raksisin niitä sitten yli kun saavuttaisin ne. Jos söisin joka päivä 5 kertaa ravintosuositusten mukaan laihtuisin varmasti.
   Tiirailin taskulampun kanssa pölyisessä kellarissa. Tänne äiti oli vienyt vuosi sitten ostamansa vaa`an, jonka oli ostanut laihdutuksesta innostuneena. Dietti oli kuitenkin päättynyt kuukaudessa ja suklaa oli voittanut. Muutaman mustelman ja naarmun jälkeen löysin etsimäni pahvilaatikoiden alta. Kannoin puntarin tyytyväisenä huoneeseeni ja työnsin sängyn alle. Olin lukenut laihdutuspalstalta, että paino kannatti ottaa aamulla. Nyt siis enää verkkarit jalkaan ja lenkille. Rumat siniset verkkarit eivät sopineet minulle lainkaan ja näyttivät kummalliselta päälläni, sillä tyylini oli ennemminkin hame ja farkku painotteinen, mitä tiukempi sen parempi. Tosin tällä hetkellä tiukat mustat nahkahousut olivat viimeinen asia joka imartelisi suurehkoja jalkojani. Pitäisi karistaa pari kiloa, niin eiköhän sitten olisi paljon parempi.
   Lähdin kävelemään reippaaseen tahtiin pitkin pihasta lähtevää metsäpolkua. Juokseminen ei oikein luonnistunut ja käveleminenkin alkoi sattua jalkoihin aika pian, joten käännyn taaksepäin. Puuskutin kiivaasti. Kuntoni oli selvästi päässyt ikävästi huononemaan.
  Istahdin väsähtäneenä sohvalle ja vilkaisin kelloa, olin ollut lenkillä kaksikymmentä minuuttia. Se oli ihan tarpeeksi lähellä puolta tuntia. Lihaskunto ei tänä iltana innostanut vaan kasasin lautaselle muutaman paahtoleivän ja vanukkaan. Ulkoilusta tulee kamala nälkä.

4.

Siinä komeili suuri kuva, jonka etualalla nökötin minä. Olin juuri noussut uima-altaasta. Bikinit olivat hieman kääntyneet ja hiukseni valuivat vettä kuin Niagaran putoukset. Nämä ulkonäkööni negatiivisesti vaikuttavat asiat olivat kuitenkin pieniä sivuseikkoja siihen verrattuna mitä näin. Mahassani oli kaksi suurta vatsamakkaraa ja reiteni olivat litistyneet altaan kaidetta vasten. Pystyin melkein kuulemaan rasvan tirinän katsoessani kuvaani. Hivutin silmiäni ylemmäs ja huomasin vetäneeni päätäni taaksepäin, ja kuvassa minulle oli muodotunut iki-ihana kaksoisleuka. Hengitin kiivaasti sisään ja ulos samalla klikaten tärisevin käsin kommenttilaatikon esiin.
"Ehhehheh oli paras meno, Roosallekkin tais karkit maistua ;)"
"Mä eilen mietinkin mihin mun pullat katos..."
"Oikeesti nauroin sille Ronin valas jutulle, ja repesin uuestaa ku näin tän kuva"Ja kaikkein alimpana näin Ronin nimen kohdalla tekstin:
"Pelastakaa valaat!"
Kommentti oli saanut aamun mittaa 22 tykkäystä. Paiskasin läppärin kannen äkkiä kiinni, ikään kuin paetakseni kommenneta, jos en näkisi niitä ehkä niitä ei enää olisi. Tietokone vierähti nopean liikkeeni voimasta lattialle ja sammui, mutta tällä hetkellä se ei ollut niin suuri murhe, että soisin sille ajatuksia. Ryömin peiton alle turvaan kovaa maailmaa ja päästin valloilleen pari kyyneltä jotka valuivat pitkin poskeani ja lopulta putosivat sängyn pehmeälle pinnalle.
    "Mitä ihmettä, vieläkö sä nukut. Nyt ylös kello on jo kolme!" kuulin äidin äänen sängyn yläpuolelta. En kuitenkaan kokenut aiheelliseksi tulla ulos turvapaikastani, halusin jäädä sinne, enkä enää koskaan kohdata  maailmaa, saati sitten itseäni. Äiti ei kuitenkaan selvästikkään piitannut siitä oliko maailma kova, pehmä vaiko kuminen vaan vetäisi peiton oma aloitteisesti pois päältäni. "Anna mun olla, mee pois!" karjaisin käheällä, mutta kuuluvalla äänellä. Äiti säpsähti ja otti askeleen taaksepäin. "No kiukuttele sitten" hän tokaisi ja häipyi mielenosoituksellisen äänekkäin askelin. Rauhani oli kuitenkin jo rikottu ja itsesäälissä kieriskelyn tunnelma särjetty. Nousin ylös vetäen valkoisen tuubimekon, joka yhä oli päälläni pois ja hipsin kokovartalopeilin luo. Tutkin kehoani tarkkaan katseellani ja puristelin sitä joka puolelta. Kuinka en ole voinut ennen huomata sitä kaikkea ylimääräistä mikä siinä kulki mukana. Nyt piti ehdottomasti ryhtyä toimenpiteisiin, itsesäälissä rypeminen ei auttaisi minua millään tapaa. Päädyin ajatukseen herkkulakon aloittamisesta, jos vaikka viisi kiloa saisi pois, sitten olisin varmasti paljon paremman näköinen. Ja voisi vaikka vähän alkaa liikkumaan. Vilkaisin sivusilmällä maassa lojuvaa läppäriäni ja kyykistyin painamaan sen virtanappia. Kone päätti sentään asettua puolelleni ja hurahti iloisesti käyntiin. "Nuoren normaali paino" näpyttelin avautuneeseen googleen.

3.

Potkaisin korkokengät voimakaasti päin seinää ja astuin puntarin päälle. Numerot pyörivät hetken aikaa tietämättä mihin asettautua. 71,2 kilogramman kohdalle se lopulta jäi. Pidätin hengitystä säikähtäneenä, olinko tosiaan noin suuri? Oliko luku iso, vai kuvittelinko vain sen olevan, paljonkohan muut painavat? Kysymyksiä pyöri päässäni, ja päässä alkoi humista kunnes muistin taas hengittää. Vedin valkoisen mekon jollain tapaa päälleni ja poimin kengät käteeni. Lähdin enempää ajattelematta juoksemaan kohti hämärtyvää iltaa. Musiikki takanani vaimeni pikkuhiljaa, enkä pysähtynyt ennen kuin se oli kokonaan hiipunut. Jalkapohjani olivat kipeät, sillä kova asfaltti raapi niitä inhottavasti. Yritin hiipiä hiljaa sisään, ettei kukaan kuulisi. En halunnut nyt puhua kenenkään kanssa, jollain tapaa vain ahdisti, enkä tiennyt edes kunnolla miksi. Toiveeni oli kuitenkin turha sillä äiti oli keittiössä. "Miten sä näin aikasin tulit, kellohan on vasta yhdeksän. Eikö siellä ollutkaan kivaa?" hän kysyi ihmeissään. "Eikun mulle tuli vähän huono olo" keksin. "Enkö minä ole monta kertaa sanonut, että sinun ikäisesi tyttö ei kestä alkoholia? Ja eikö me sovittu ettet sinä juo sitä yhtä siideriä enempää?" äiti alkoi jankata. En jaksanut nyt kuunnella päihdevalistusta vaan sukelsin suoraa peittojen väliin. Meikkien putsaaminen ja vaatteiden vaihtaminen ei tuntunut oleelliselta, sillä kehoni selvästi pakeni ajatuksieni myllerrystä unen maailmaan.
   Räpsyttelin silmiäni hitaasti, sillä auringonvalo oli päättänyt tunkeutua sisään verhon rakosista. Ripsiväri paakut rapisivat poskilleni ja valkoinen tyynyliinani oli rusehtavan beigen meikkivoiteen tahrima. Katsahdin kännykkää ja näin näytöllä kaksi vastaamatonta soittoa, sekä kolme tekstiviestiä. "Missssö sä oooog, tääälll on ihang parash menooooo!!!!" oli ensimmäisen viestin sisältö ja sen kirjoittaessa Kamillalla taisi olla takana muutama tölkki liikaa. Muut kaksi viestiä olivat kutakuinkin samaa rataa, tosin teksti oli mikäli mahdollista vielä epäselvempää. Huomasin kellon kuitenkin olevan jo lähempänä yhtä ja päättelin facebookin olevan jo täynnä krapula päivityksiä, sekä kuvia eilisestä, sillä jotkut ihmiset lisäisivät nekin sinne vaikka olo olisi millainen. "Pitäähän nolifeille näyttää mistä ne jää paitsi" oli Mirandakin kerran sanonut. Avasin synkän mustan läppärini kannen ja odotin rauhassa sen käynnistymistä. Kirjauduin sisälle maailman suosituimpaan nettiyhteisöön ja katseeni osui heti etusivulla johonkin jota en olisi halunnut nähdä.

2.

Yritin ahtautua mustaan glitteri toppiin, sen takana oleva vetoketju ei meinannut mennä millään kiinni. "Äiti, tuu auttamaan!" huusin. Äiti asteli rappusia pitkin yläkertaan ja tarttui oikealla kädellään pienestä hopean värisestä vetoketjusta. "Sinä voisit vähän katsoa mitä laitat suuhusi" äiti tuhahti ja luovutti lopulta vetoketjun kanssa. "Tämä menee rikki jos vedän yhtään kovempaa". Vedin paidan harmistuneena päältäni pois ja näytin äidille kieltä. Äidin poistuttua huoneestani lysähdin maahan istumaan ja tuijottelin vaatteita henkareilla. Heitin mustan glitteritopin sängyn alle, se oli varmaan kutistunut pesussa. Vaihdoin asuvalinnan valkoiseen tuubimekkoon, jonka alle laitoin siniset bikinit, Mirandan perheellä oli nimittäin uima-allas. Katselin itseäni tarkasti peilistä samalla sivellen monta paksua kerrosta ripsiväriä ja meikkivoidetta. "Oot aika kuuma" kerroin peilikuvalleni. Vilkaisin kuitenkin pömpöttävää vatsaani, ei olisi ehkä pitänyt syödä juuri ennen lähtöä. "Hei Roosa vähän enemmän päälle, en halua että näytät ihan halvalta huoralta" äiti kauhisteli ja heitti takin naulakosta. Naurahdin ja suljin oven hitaasti samalla henkäisten sisään raikasta ulkoilmaa. Kamilla seisoskeli jo närkästyneenä postilaatikon kohdalla ja viuhtoi nopeasti kädellään. "Nyt vauhtia, mä en halua myöhästyä!" hän huusi.
   Ovi oli auki ja pihalla parveili porukkaa, jonkun hiukset ja nahkatakki valuivat vettä ja päättelin että henkilö oli tippunut altaaseen. Mirandan talo oli suuri ja todella kalliin oloinen. Hän ja hänen isosiskonsa järjestivät siellä välillä bileitä, vanhempien ollessa liikematkalla ulkomailla. Kävelimme Kamillan kanssa sisään ja tunsin pientä kipua korvissani musiikin voimistumisesta. Kamilla kaatoi minulle boolia jota hörppäsin varovasti. "Aika vahvan makuista" hymähdin ja sulloin kourallisen sipsejä suuhuni. Yhtäkkiä huomasin Ronin tanssivan olohuoneen lattialla. Henkäisin ihastuneena ja sipsutin tyylikkäästi korot kopsuen lähemmäs. Kappaleen loputtua Roni siirtyi kaljatölkin kanssa juttelemaan kaverilleen. "Noniin tää on sun tilaisuus sano sille jotain!" Kamilla supisi korvani juuressa. "Apua emmä uskalla" henkäisin ja nielaisin suullisen boolia alas. Huomasin ihmisten siirtyvän pihalle kohti suurta terassia ja uima-allasta. Vaatteita alkoi lentää nurmelle ja vesi roiskui. Tajusin Kamillankin istuvan jo altaan reunalla jalat vedessä. Kohautin olkiani ja vetäisin myös mekkoni pois ja istahdin ystäväni viereen. "Emmä voi mennä tonne, mun kampaus menee pilalle" Kamilla huokaisi. Olin juuri sanomassa olevani samalla kannalla, kunnes tunsin tönäisyn selässäni ja putosin kiljuen kylmään veteen. Katseet kohdistuivat minuun, kun nousin vihaisena altaasta etsien silmilläni syyllistä. Yllätyin huomaatessani Ronin virnistelevän. "Hei tosi reilua" huusin Ronille, salaa iloisena siitä että hän oli valinnut juuri minut uhrikseen. "Mitä? Mä harjoitin luonnonsuojelua. Pelastakaa valaat eiks nii?" Roni huusi takaisin ja osa pihalla olijoista purskahti nauruun. Lehahdin punaiseksi ja juoksin äkkiä valkoinen mekko mukanani sisälle vessaan. Lukitsin vessan oven ja samalla katsahdin itseäni peilistä. Minulla tosiaan oli muutama vatsamakkara liikaa ja reidetkin hinkkasivat toisiaan epämukavasti. Silloin huomasin peilinkautta takaseinällä sijaitsevan vaa`an. Käännyin ympäri ja siinä se vain tuijotti minua ilkikurisesti.

1.

Katsoin opettajan ruskeitten viiksien liikehdintää, ne pomppivat ylös ja alas hänen puheensa mukana. Taululle ilmestyi matemaattisia yhtälöitä, mutta minä vilkuilin enemminkin kelloa jonka viisarit vapauttaisivat minut kahden minuutin kuluttua. Sekunttiviisari liikehti ahdistavan hitaasti ja olin varma että se nauroi kärsimykselleni. Löin pääni tuskastuneesti pulpettiin ja kuuntelin viiksekkään opettaja Harrin puhetta. "Kotitehtävät ovat sivulla 172, muistakaa tehdä ne!" hän huusi hälinän yli. Kukaan ei kuitenkaan enää kuullut, sillä kello oli viimein päättänyt lopettaa oppilaitten ahdistuksen ja päästää heidät viikonlopun viettoon.
   "Mirandalla on bileet huomenna, tuutha sä?" ystäväni Kamilla hihkui korvani juuressa meidän kävellessämme pitkin huonokuntoista kävelytietä. "Juu tietty, ketä sinne tulee?" hihkaisin. "No ihan kaikki! Kuulin kun Miranda puhu että Ronikin olis tulossa" Kamilla sanoi ja hymyili tietävästi. Punastuin hieman ja käännyin äkkiä risteyksestä josta lähdimme eri suuntiin. "Mä soitan sulle" Kamilla huusi ja nauroi.
   Lysähdin sängylleni ja heitin koululaukun pöydän alle. Otin laatikon kätköistä suklaapatukan avaten samalla läppärini kannen. Luin facebookin etusivua "Tänään bileet Mirandalla kaikki parhaat tulee!" komeili ylimmäisenä ja siitä oli tykännyt vartissa yli kolmekymmentä henkilöä. Porukkaa oli siis tulossa paljon. Jätin läppärin surisemaan sänkyni päälle ja hiivin keittiöön hakemaan jäätelöä. "Äiti millon sä teet ruuan? Mulla on nälkä!"