7.

"Juu olin hyväntekeväisyystapahtumassa orpojen muurahaisten auttamiseksi", vastasin teennäisen virallisesti. Luokka opettajan selän takana purskahti nauruun. Opettaja katsoi minua ärtyneenä. "Lapsellista käytöstä, nyt heti omalle paikallesi. Käytöksestäsi on ehdottomasti juteltava luokanvalvojasi Harrin kanssa", hän jupisi ja osoitti karttakepillä paikkaani luokassa. Kävelin rennosti paikalleni ja istahdin raskaasti penkille. "Roosa, mikset sä oo vastannu mun tekstareihin? Mihin sä katosit sieltä Mirandalta?" Kamilla alkoi odotetusti pommittaa. "Huono olo" valehtelin. "Sulla nousee kamalan nopeesti alkoholi päähän", Kamilla puuskahti ja kääntyi toisella puolella olevan Antin puoleen, muuttaen samalla turhautuneen äänensävynsä imeläksi ja räpsytellen pitkiä seppälän tekoripsiään.
   Viimeisellä tunnilla oli liikuntaa, joten päätin lähteä aikaisemmin kotiin. Koululiikunta oli yksi kamalimmista asioista.
   Keittiössä katselin pöydällä olevaa suurta kulhoa joka oli pullollaan päärynöitä ja jääkaappia josta löytyi pari hotdoggia. Hammasta purren vetäisin mukaani pari pääryynää ja jätin hotdogit jääkaapin pimentoon. Kaivoin vihreästä puman laukustani esiin maantiedon kirjan. Pääni sisään syntyi jälleen samanlainen kamppailu kuin keittiössä. Olin kuitenkin juuri onnistunut valitsemaan oikein, joten miksen tekisi sitä uudestaan. Sieppasin pöydältä kynän ja raapustin hieman suttuisella käsialalla "tehtävä 1". Kovin syvään en onnistunut tehtäviin paneutumaan, mutta olin ylpeä siitä että olin tehnyt läksyt ensimmäistä kertaa ajatuksella, enkä vain kirjoittanut jotain aiheeseen liittymätöntä niin että ne näyttäisivät tehdyiltä. Tyytyväisenä vetäisin verkkarit jalkaan ja lähdin kävelemään pitkin metsäpolkua. Tämä päivä meni selävästi hyvin.
   Vieläkään en onnistunut saamaan puoltatuntia täyteen ja illalla katsoessani frendejä mutustin puolet sipsipussista. Mutta koska päivä oli niin onnistunut eikö illalla voi vähän palkita itseään? Sipsit maistuivat ihanalta ulkoilman jälkeen ja rouskitin niitä oikein antaumuksella. Äiti oli kuitenkin jälleen ilmestynyt selkäni taakse. "Taas herkkuja", hän huokaisi ohi kävellessään. Vilkaisin ensin äitiin ja sitten hänen mentyään sipsipussin ravintosisältöön "550 kaloria/100g" olin juuri syönyt niitä varmaan kaksisataa grammaa, eli yli tuhat kaloria. Hätkähdin, se oli puolet siitä mitä saisin syödä. Mitä muuta olin syönyt tänään? Muutaman päärynän, koulussa lihapullia, äidin tekemää lasagnea, jogurtin sekä muutamia paloja paahtoleipää. En ymmärtänyt kaloreista tarpeeksi osatakseni laskea lopputulosta, mutta sipsipussi jäi puoliksi syötynä pöydälle, sillä minulle oli yhtäkkiä tullut huono olo.

6.

"Maanantai, viikon kamalin päivä", ajattelin haukotellen sängynpohjalla tuskastuneesti. Herätyskellon torkku hälytti jo kolmatta kertaa, tiesin myöhästyväni koulusta. Mulkoilin herätyskelloa kulmieni alta, mutta se ei luovuttanut. Huokaisin raskaasti ja lähdin tömistelemään alakertaan, kello jääköön metelöimään huoneeseeni, kyllä se kohta hyytyisi.
   Tutkin jääkaapin sisältöä, hyi ei mitään ruisleipää, eikä jogurttia, eikä varsinkaan omenoita! Siirryin pakastimen puolelle ja kauhaisin pari pasteijaa sekä jäätelön. Kiellettyjen ruokien listassa ei lukenut muistaakseni jäätelöä, ja eihän pasteijat ole leivoksia. Säikähdin kun kuulin rökäisyn takaani ja käännähdin nopeasti ympäri. "Kuules nuori neiti, tuo ei ole mikään aamupala", äidin ääni sanoi. "Mä jätän sitten aamupalan väliin ja syön nää", letkautin. Äiti pudisteli huokaisten päätään ja nappasi epäsoveliaan aamiasen käsistäni. "Sä olet viime aikoina Roosa vähän paisunut, sun pitäisi alkaa katsoa vähän mitä suuhusi laitat", äiti selitti ja ojensi pöydällä olevasta hedelmäkorista minulle päärynän. "Tämä on parempi vaihtoehto, helppo tapa karsia kaloreita", äiti hymyili itseensä tyytyväisenä ja lähti vessaan ehostamaan kasvojaan puuterihuiskun turvin.
   Astelin kouluun tuntia myöhässä ja mutustelin vihreää päärynää, se oli jo toinen tänään. Päärynä oli yllättävän hyvän makuinen, enkä edes muistanut milloin olisin viimeksi syönyt mitään vihreää, ellei hedelmäkarkkeja laskettu. Viimeisen puraisun kohdalla muistui mieleen äidin maininta kaloreista, koulussakin oli joskus terveystiedossa puhuttu niistä, mutta aihe ei ollut kiinnostanut minua. Itseasissa mikään aihe koulussa ei kiinnostanut, mutta matematiikassa olin luonnostaan hyvä. En edes tiennyt miksi se tarttui päähän niin helposti, vaikken ollut kertaakaan mitään opetellut, enkä pahemmin tunnillakaan kuunnellut. Nyt minun oli siis pinnisteltävä muistiani, mitä opettaja olikaan kaloreista silloin joskus sanonut. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleeni, joten kaivoin terveydentiedon kirjan laukkuni pohjalta. Osa sen sivuista oli hieman revennyt, huonon kohteluni takia, mutta kyllä sanoista sai kuitenkin selvää. Pitkän sisällysluettelon kahlailun jälkeen päädyin oikealle sivulle. "Kilokalori, eli yleisesti kalori on energian yksikkö. Kaloreita ihminen saa ruuasta". Selailin rivejä silmilläni ja minulle paljastui että nainen tarvitsi 2000 kaloria päivän aikana. Kirjan tiedot olivat kuitenkin vähän liian tieteellisiä makuuni joten sulloin sen epämääräisesti takaisin sinne mistä sen olin ottanutkin, huomaten päässeeni jo koulun eteen. Yhdestä ikkunasta näkyi meneillään oleva tunti ja muutama oppilas vilkuili minua. Astelin ovet paukkuen sisään ja otin suunnan kohti maantiedon luokkaa. Koputin ovea raskaasti pari kertaa. Opettaja asteli kohti ovea ja avasi sen reippaasti. "Roosa, taas myöhässä, toivottavasti sinulla on hyvä syy!"

5.

Google ei suostunut yhteistyöhön, vaan latoi turhia sivustoja eteeni tonnikaupalla. Yhdeltä löysin kuitenkin painoindeksilaskurin. En ollut koskaan aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi laskea painoindeksiäni. Nyt kuitenkin näpyttelin tiedot ruutuun "170cm ja 71,2kg". Ohjelma laski tuloksen sekunnin murto-osassa ja näytölle pamahti "Painoindeksi on 24,6. Normaali paino". Normaalipaino kuulosti ihan hyvältä, mutta tajusin kyllä kuinka lähellä olin ylipainoa, siihen ei olisi matkaa kuin reilu kilo. Tieto oli hetken aikaa ajateltuna aika järkyttävä. Kaivoin esiin punakantisen ruutuvihon ja kirjoitin isolla sen ensimmäiselle sivulle: "TAVOITE: joka päivä puolen tunnin lenkki ja vartti lihaskuntoa. Ei karkkia, sipsejä, leivoksia ja limuja". Kirjoitin myös tavoitepainoja allekkain 65 kiloon asti. Raksisin niitä sitten yli kun saavuttaisin ne. Jos söisin joka päivä 5 kertaa ravintosuositusten mukaan laihtuisin varmasti.
   Tiirailin taskulampun kanssa pölyisessä kellarissa. Tänne äiti oli vienyt vuosi sitten ostamansa vaa`an, jonka oli ostanut laihdutuksesta innostuneena. Dietti oli kuitenkin päättynyt kuukaudessa ja suklaa oli voittanut. Muutaman mustelman ja naarmun jälkeen löysin etsimäni pahvilaatikoiden alta. Kannoin puntarin tyytyväisenä huoneeseeni ja työnsin sängyn alle. Olin lukenut laihdutuspalstalta, että paino kannatti ottaa aamulla. Nyt siis enää verkkarit jalkaan ja lenkille. Rumat siniset verkkarit eivät sopineet minulle lainkaan ja näyttivät kummalliselta päälläni, sillä tyylini oli ennemminkin hame ja farkku painotteinen, mitä tiukempi sen parempi. Tosin tällä hetkellä tiukat mustat nahkahousut olivat viimeinen asia joka imartelisi suurehkoja jalkojani. Pitäisi karistaa pari kiloa, niin eiköhän sitten olisi paljon parempi.
   Lähdin kävelemään reippaaseen tahtiin pitkin pihasta lähtevää metsäpolkua. Juokseminen ei oikein luonnistunut ja käveleminenkin alkoi sattua jalkoihin aika pian, joten käännyn taaksepäin. Puuskutin kiivaasti. Kuntoni oli selvästi päässyt ikävästi huononemaan.
  Istahdin väsähtäneenä sohvalle ja vilkaisin kelloa, olin ollut lenkillä kaksikymmentä minuuttia. Se oli ihan tarpeeksi lähellä puolta tuntia. Lihaskunto ei tänä iltana innostanut vaan kasasin lautaselle muutaman paahtoleivän ja vanukkaan. Ulkoilusta tulee kamala nälkä.

4.

Siinä komeili suuri kuva, jonka etualalla nökötin minä. Olin juuri noussut uima-altaasta. Bikinit olivat hieman kääntyneet ja hiukseni valuivat vettä kuin Niagaran putoukset. Nämä ulkonäkööni negatiivisesti vaikuttavat asiat olivat kuitenkin pieniä sivuseikkoja siihen verrattuna mitä näin. Mahassani oli kaksi suurta vatsamakkaraa ja reiteni olivat litistyneet altaan kaidetta vasten. Pystyin melkein kuulemaan rasvan tirinän katsoessani kuvaani. Hivutin silmiäni ylemmäs ja huomasin vetäneeni päätäni taaksepäin, ja kuvassa minulle oli muodotunut iki-ihana kaksoisleuka. Hengitin kiivaasti sisään ja ulos samalla klikaten tärisevin käsin kommenttilaatikon esiin.
"Ehhehheh oli paras meno, Roosallekkin tais karkit maistua ;)"
"Mä eilen mietinkin mihin mun pullat katos..."
"Oikeesti nauroin sille Ronin valas jutulle, ja repesin uuestaa ku näin tän kuva"Ja kaikkein alimpana näin Ronin nimen kohdalla tekstin:
"Pelastakaa valaat!"
Kommentti oli saanut aamun mittaa 22 tykkäystä. Paiskasin läppärin kannen äkkiä kiinni, ikään kuin paetakseni kommenneta, jos en näkisi niitä ehkä niitä ei enää olisi. Tietokone vierähti nopean liikkeeni voimasta lattialle ja sammui, mutta tällä hetkellä se ei ollut niin suuri murhe, että soisin sille ajatuksia. Ryömin peiton alle turvaan kovaa maailmaa ja päästin valloilleen pari kyyneltä jotka valuivat pitkin poskeani ja lopulta putosivat sängyn pehmeälle pinnalle.
    "Mitä ihmettä, vieläkö sä nukut. Nyt ylös kello on jo kolme!" kuulin äidin äänen sängyn yläpuolelta. En kuitenkaan kokenut aiheelliseksi tulla ulos turvapaikastani, halusin jäädä sinne, enkä enää koskaan kohdata  maailmaa, saati sitten itseäni. Äiti ei kuitenkaan selvästikkään piitannut siitä oliko maailma kova, pehmä vaiko kuminen vaan vetäisi peiton oma aloitteisesti pois päältäni. "Anna mun olla, mee pois!" karjaisin käheällä, mutta kuuluvalla äänellä. Äiti säpsähti ja otti askeleen taaksepäin. "No kiukuttele sitten" hän tokaisi ja häipyi mielenosoituksellisen äänekkäin askelin. Rauhani oli kuitenkin jo rikottu ja itsesäälissä kieriskelyn tunnelma särjetty. Nousin ylös vetäen valkoisen tuubimekon, joka yhä oli päälläni pois ja hipsin kokovartalopeilin luo. Tutkin kehoani tarkkaan katseellani ja puristelin sitä joka puolelta. Kuinka en ole voinut ennen huomata sitä kaikkea ylimääräistä mikä siinä kulki mukana. Nyt piti ehdottomasti ryhtyä toimenpiteisiin, itsesäälissä rypeminen ei auttaisi minua millään tapaa. Päädyin ajatukseen herkkulakon aloittamisesta, jos vaikka viisi kiloa saisi pois, sitten olisin varmasti paljon paremman näköinen. Ja voisi vaikka vähän alkaa liikkumaan. Vilkaisin sivusilmällä maassa lojuvaa läppäriäni ja kyykistyin painamaan sen virtanappia. Kone päätti sentään asettua puolelleni ja hurahti iloisesti käyntiin. "Nuoren normaali paino" näpyttelin avautuneeseen googleen.

3.

Potkaisin korkokengät voimakaasti päin seinää ja astuin puntarin päälle. Numerot pyörivät hetken aikaa tietämättä mihin asettautua. 71,2 kilogramman kohdalle se lopulta jäi. Pidätin hengitystä säikähtäneenä, olinko tosiaan noin suuri? Oliko luku iso, vai kuvittelinko vain sen olevan, paljonkohan muut painavat? Kysymyksiä pyöri päässäni, ja päässä alkoi humista kunnes muistin taas hengittää. Vedin valkoisen mekon jollain tapaa päälleni ja poimin kengät käteeni. Lähdin enempää ajattelematta juoksemaan kohti hämärtyvää iltaa. Musiikki takanani vaimeni pikkuhiljaa, enkä pysähtynyt ennen kuin se oli kokonaan hiipunut. Jalkapohjani olivat kipeät, sillä kova asfaltti raapi niitä inhottavasti. Yritin hiipiä hiljaa sisään, ettei kukaan kuulisi. En halunnut nyt puhua kenenkään kanssa, jollain tapaa vain ahdisti, enkä tiennyt edes kunnolla miksi. Toiveeni oli kuitenkin turha sillä äiti oli keittiössä. "Miten sä näin aikasin tulit, kellohan on vasta yhdeksän. Eikö siellä ollutkaan kivaa?" hän kysyi ihmeissään. "Eikun mulle tuli vähän huono olo" keksin. "Enkö minä ole monta kertaa sanonut, että sinun ikäisesi tyttö ei kestä alkoholia? Ja eikö me sovittu ettet sinä juo sitä yhtä siideriä enempää?" äiti alkoi jankata. En jaksanut nyt kuunnella päihdevalistusta vaan sukelsin suoraa peittojen väliin. Meikkien putsaaminen ja vaatteiden vaihtaminen ei tuntunut oleelliselta, sillä kehoni selvästi pakeni ajatuksieni myllerrystä unen maailmaan.
   Räpsyttelin silmiäni hitaasti, sillä auringonvalo oli päättänyt tunkeutua sisään verhon rakosista. Ripsiväri paakut rapisivat poskilleni ja valkoinen tyynyliinani oli rusehtavan beigen meikkivoiteen tahrima. Katsahdin kännykkää ja näin näytöllä kaksi vastaamatonta soittoa, sekä kolme tekstiviestiä. "Missssö sä oooog, tääälll on ihang parash menooooo!!!!" oli ensimmäisen viestin sisältö ja sen kirjoittaessa Kamillalla taisi olla takana muutama tölkki liikaa. Muut kaksi viestiä olivat kutakuinkin samaa rataa, tosin teksti oli mikäli mahdollista vielä epäselvempää. Huomasin kellon kuitenkin olevan jo lähempänä yhtä ja päättelin facebookin olevan jo täynnä krapula päivityksiä, sekä kuvia eilisestä, sillä jotkut ihmiset lisäisivät nekin sinne vaikka olo olisi millainen. "Pitäähän nolifeille näyttää mistä ne jää paitsi" oli Mirandakin kerran sanonut. Avasin synkän mustan läppärini kannen ja odotin rauhassa sen käynnistymistä. Kirjauduin sisälle maailman suosituimpaan nettiyhteisöön ja katseeni osui heti etusivulla johonkin jota en olisi halunnut nähdä.

2.

Yritin ahtautua mustaan glitteri toppiin, sen takana oleva vetoketju ei meinannut mennä millään kiinni. "Äiti, tuu auttamaan!" huusin. Äiti asteli rappusia pitkin yläkertaan ja tarttui oikealla kädellään pienestä hopean värisestä vetoketjusta. "Sinä voisit vähän katsoa mitä laitat suuhusi" äiti tuhahti ja luovutti lopulta vetoketjun kanssa. "Tämä menee rikki jos vedän yhtään kovempaa". Vedin paidan harmistuneena päältäni pois ja näytin äidille kieltä. Äidin poistuttua huoneestani lysähdin maahan istumaan ja tuijottelin vaatteita henkareilla. Heitin mustan glitteritopin sängyn alle, se oli varmaan kutistunut pesussa. Vaihdoin asuvalinnan valkoiseen tuubimekkoon, jonka alle laitoin siniset bikinit, Mirandan perheellä oli nimittäin uima-allas. Katselin itseäni tarkasti peilistä samalla sivellen monta paksua kerrosta ripsiväriä ja meikkivoidetta. "Oot aika kuuma" kerroin peilikuvalleni. Vilkaisin kuitenkin pömpöttävää vatsaani, ei olisi ehkä pitänyt syödä juuri ennen lähtöä. "Hei Roosa vähän enemmän päälle, en halua että näytät ihan halvalta huoralta" äiti kauhisteli ja heitti takin naulakosta. Naurahdin ja suljin oven hitaasti samalla henkäisten sisään raikasta ulkoilmaa. Kamilla seisoskeli jo närkästyneenä postilaatikon kohdalla ja viuhtoi nopeasti kädellään. "Nyt vauhtia, mä en halua myöhästyä!" hän huusi.
   Ovi oli auki ja pihalla parveili porukkaa, jonkun hiukset ja nahkatakki valuivat vettä ja päättelin että henkilö oli tippunut altaaseen. Mirandan talo oli suuri ja todella kalliin oloinen. Hän ja hänen isosiskonsa järjestivät siellä välillä bileitä, vanhempien ollessa liikematkalla ulkomailla. Kävelimme Kamillan kanssa sisään ja tunsin pientä kipua korvissani musiikin voimistumisesta. Kamilla kaatoi minulle boolia jota hörppäsin varovasti. "Aika vahvan makuista" hymähdin ja sulloin kourallisen sipsejä suuhuni. Yhtäkkiä huomasin Ronin tanssivan olohuoneen lattialla. Henkäisin ihastuneena ja sipsutin tyylikkäästi korot kopsuen lähemmäs. Kappaleen loputtua Roni siirtyi kaljatölkin kanssa juttelemaan kaverilleen. "Noniin tää on sun tilaisuus sano sille jotain!" Kamilla supisi korvani juuressa. "Apua emmä uskalla" henkäisin ja nielaisin suullisen boolia alas. Huomasin ihmisten siirtyvän pihalle kohti suurta terassia ja uima-allasta. Vaatteita alkoi lentää nurmelle ja vesi roiskui. Tajusin Kamillankin istuvan jo altaan reunalla jalat vedessä. Kohautin olkiani ja vetäisin myös mekkoni pois ja istahdin ystäväni viereen. "Emmä voi mennä tonne, mun kampaus menee pilalle" Kamilla huokaisi. Olin juuri sanomassa olevani samalla kannalla, kunnes tunsin tönäisyn selässäni ja putosin kiljuen kylmään veteen. Katseet kohdistuivat minuun, kun nousin vihaisena altaasta etsien silmilläni syyllistä. Yllätyin huomaatessani Ronin virnistelevän. "Hei tosi reilua" huusin Ronille, salaa iloisena siitä että hän oli valinnut juuri minut uhrikseen. "Mitä? Mä harjoitin luonnonsuojelua. Pelastakaa valaat eiks nii?" Roni huusi takaisin ja osa pihalla olijoista purskahti nauruun. Lehahdin punaiseksi ja juoksin äkkiä valkoinen mekko mukanani sisälle vessaan. Lukitsin vessan oven ja samalla katsahdin itseäni peilistä. Minulla tosiaan oli muutama vatsamakkara liikaa ja reidetkin hinkkasivat toisiaan epämukavasti. Silloin huomasin peilinkautta takaseinällä sijaitsevan vaa`an. Käännyin ympäri ja siinä se vain tuijotti minua ilkikurisesti.

1.

Katsoin opettajan ruskeitten viiksien liikehdintää, ne pomppivat ylös ja alas hänen puheensa mukana. Taululle ilmestyi matemaattisia yhtälöitä, mutta minä vilkuilin enemminkin kelloa jonka viisarit vapauttaisivat minut kahden minuutin kuluttua. Sekunttiviisari liikehti ahdistavan hitaasti ja olin varma että se nauroi kärsimykselleni. Löin pääni tuskastuneesti pulpettiin ja kuuntelin viiksekkään opettaja Harrin puhetta. "Kotitehtävät ovat sivulla 172, muistakaa tehdä ne!" hän huusi hälinän yli. Kukaan ei kuitenkaan enää kuullut, sillä kello oli viimein päättänyt lopettaa oppilaitten ahdistuksen ja päästää heidät viikonlopun viettoon.
   "Mirandalla on bileet huomenna, tuutha sä?" ystäväni Kamilla hihkui korvani juuressa meidän kävellessämme pitkin huonokuntoista kävelytietä. "Juu tietty, ketä sinne tulee?" hihkaisin. "No ihan kaikki! Kuulin kun Miranda puhu että Ronikin olis tulossa" Kamilla sanoi ja hymyili tietävästi. Punastuin hieman ja käännyin äkkiä risteyksestä josta lähdimme eri suuntiin. "Mä soitan sulle" Kamilla huusi ja nauroi.
   Lysähdin sängylleni ja heitin koululaukun pöydän alle. Otin laatikon kätköistä suklaapatukan avaten samalla läppärini kannen. Luin facebookin etusivua "Tänään bileet Mirandalla kaikki parhaat tulee!" komeili ylimmäisenä ja siitä oli tykännyt vartissa yli kolmekymmentä henkilöä. Porukkaa oli siis tulossa paljon. Jätin läppärin surisemaan sänkyni päälle ja hiivin keittiöön hakemaan jäätelöä. "Äiti millon sä teet ruuan? Mulla on nälkä!"