14.

"Mummi on taas joutunut sairaalaan", äiti kertoi allapäin ja silmät hieman punaisina. "Eikö se päässyt sieltä jo kuukaus sitten, lääkärihän sanoi että mummi toipuu", hätkähdin. Mummini asui viereisellä paikkakunnalla pienessä kerrostaloasunnossa. Viimeisen vuoden aikana Mummin tila oli mennyt yhtäkkiä huonompaan suuntaan ja sairaalassa oli käyty jo muutamaan otteeseen ja viimeksi jakso oli ollut pidempi. Lääkärit eivät osanneet sanoa mikä hänellä oli. Äidille tilanne oli rankka, koska hän oli ollut hyvin läheinen vanhempiensa kanssa, olimme nähneet tiuhaan pienestä välimatkasta huolimatta. "Tuutko sä huomenna mukaan katsomaan Mummia koulun jälkeen", äiti kysyi. Nyökkäsin nopeasti ja sulkeuduin huoneeseeni ajatusteni kanssa. En ollut koskaan ollut hyvä käsittelemään ajatuksiani, eikä tämäkään tilanne ollut poikkeus. Mummi... Janne... pulla... kalorit... pullan kalorit! Missä se tietokone oli kun sitä tarvitsi. Heittelin tyynyjä pois päiväpeitteeltä ja yhden alta pilkisti läppärin kulma. Google... hakukenttä... korvapuustien kalorit. Paljonkohan yksi pulla painaa? Jokatapauksessa siinä oli ainakin pari sataa kaloria. Ilkeää rasvaista ja kanelin tuoksuista kaloria. Jos niitä söi kaksi, silloin se on jo tuplasti enemmän. Lisää tanssivia sokerissa kieritettyjä kalorin poikasia. Tyhmä Janne, ilman Jannea olisi taas säästynyt monelta kalorilta. Mutta oliko minun pakko lähteä hänen mukaansa, turhaan syytän muita ihmisiä, jos olen ruma ja läski epäonnistuja. Niin Jannekin varmaan ajattelee, kuka muka haluaa olla lihavan ja ruman tytön kanssa? Mummikin oli sairaalassa, ei hänkään olisi ylpeä tämmöisestä pullamössö teinistä.

13.

66 kilogrammaa. Kuusikymmentäkuusi, jos olisi vielä yksi kutonen lisää se olisi paholaisen luku. Minulle kaksin kutosta riitti paholaiseksi. Näytän yhtä lihavalta kuin viisi kiloa sitten, kenties jopa lihavammalta? Pakko päästä tasan kuuteenkymppiin, se kuulosti hyvältä. Äiti painoi sen verran ja hän oli oikein sopusuhtainen.
   Vetäisin verkkarit jalkaan, kolmen vartin lenkki odotti, se kuluttaa kolmanneksen enemmän kaloreita kuin puolituntia. Vaistosin talven tulon, kohta ensilumi jo satelisi maahan. Ihanina kevyina valkoisina hiutaleina. Joku päivä olisin niitäkin kevyempi. Naurahdin ääneen tyhmille ajatuksilleni, aloin selävästi olla unen tarpeessa. "Moi taas", kuului takaani kummallisen tutulla äänellä. Käännähdin ympäri nopeasti ja olin vaistomaisesti valmis pamauttamaan tunkeilijaa päähän. "Hei vähän varovaisuutta noitten nyrkkien kanssa, emmä sua syö", poika naurahti. "Janne?" pääsi suustani. Poika katsoi minua huvittuneena: "Eikun muumipeikko". Loin katseen nolostuneena alaspäin ja toivoin Jannen vain lähtevän nopeasti, näin ei kuitenkaan tapahtunut. "Mitä sulle kuuluu, viimeks lähit niin nopeesti". "Ei ihmeempiä", vastasin vältellen. "Taijat tykätä lenkkeilystä, tulisiks sä meille vaikka kaakaolle, se ois aika ansaittua liikunnan jälkeen", poika kysyi ja hymyili samalla puhtaan viattomasti. "Okei", ähkäisin nopeasti. Olin selvästi juossut liian kovaa, kun sydän pamppaili tähän tahtiin...
   "Haluutko toisen pullan, äiti leipo näitä aamulla?" Janne kysyi. Tartuin kohteliaasti toiseen ihanalta tuoksuvaan kanelikierteeseen. Poika katsoi minua silmät tuikkien ja haukkasin pullaa vahingossa väärään kurkkuun. "Älä tuijota", käskin ja punastuin taas. Katsoimme hetken toisiamme silmiin, mutta juuri sillä hetkellä puhelimeni pirahti soimaan. "Missä ihmeessä sä olet?" äidin ääni kysyi hieman huolestuneena. "Kaverilla", vastasin. Puhelu loppui lyhyeen ja sain passituksen kotiin, ilmeisesti jotain tärkeääkin asiaa. Pahoittelin äkkinäistä lähtöäni Jannelle joka toivotti hyvää illan jatkoa samoilla tuikkivilla silmillä. Taas sydän pamppaili, enkä ollut edes hengästynyt.

12.

Ripsivärin korkki oli auennut heittoni voimasta ja väriä oli valkoisella matolla sekä seinässä. Katsoin syyttävästi oikealla pälyileviä luomiväripaletteja. Nyt en kyllä aivan varmasti lähtisi mihikään. Viskasin kaikki pörröiset pehmoeläimet pois sängystäni ja lysähdin makaamaan siihen itkuisena. Sängyn alta pilkisti kukallinen laatikko. Katsoin sitä hetken ja avasin kannen. Olin laittanut sinne suklaalevyjä ja karkkipusseja pahan päivän varalle, nyt jos mikä oli paha päivä. Vetäisin käteeni ihanan fazerin sinisen suklaalevyn ja repäisin sen paperin auki yhdellä nopealla kiskaisulla. En vaivautunut edes palastelemaan sitä vaan haukoin isoja paloja suoraa levystä. Aluksi maistoin jokaisen ihanan palan, lopulta unohdin kokonaan maistaa, sain vain lohtua siitä joka oli niin kiellettyä, mutta niin ihanaa.
   Kyseisen suklaalevyn ja kahden karkkipussin jälkeen makasin tuskissani sängyssä. Olin vetänyt ne kaikki sisääni luultavasti ennätys vauhdilla. Vaikka karkeilla oli tietenkin ollut iso osansa vointiini, tiesin että aiheutin pahaa oloa itse itselleni. Oksetin itseäni, olin säälittävä suklaasyöppö, enkä kyennyt edes sanomaan ei pienille ruskeille suussa sulaville herkuille, enkä sen jälkeen edes kirpeämmille keltaisille tai punaisille. Vedin tyhjät pussit vierestäni käteeni ja loin katseen ravintosisältöön. Kaloreita oli taas kamalasti, olin onnistunut kiskomaan sisääni vajaan kahden päivän energiatarpeet. Nyt jokaikinen kalori tanssi mahassani letkajenkkaa ja niitä ennen päällystäneet tyhjät kääreet ilkkuivat vieressäni suurena kasana. "Etpäs onnistunut vastustamaan meitä" "Mepäs voitimme ja nyt paisutamme sinusta vain isomman ja isomman". Tönäisin ne äkkiä paniikissa lattialle, jonne ne leijailivat kevyesti ja levisivät ympäri huonetta. Joku päivä minä olisin yhtä kevyt ja silloin minä olisin se joka nauraa.

11.

Katselin kasvonaamio tuubeja, meikkipurkkeja ja korutelineitä, jotka lojuivat sikin sokin pöydällä. Yleensä valmistauduin lähes koko päivän illan bileisiin, mutta nyt en olisi jaksanut. Olisin vain halunnut jäädä katsomaan Täydellisiä naisia ja mussuttamaan suklaata. Suklaata? Olimpa taas säälittävä, suklaa on kiellettyjen ruokien listalla numero yksi! Sätin itseäni hetken ja vedin mutanaamion käteeni levitellen sen tasaisesti kasvoilleni.
   Musta glitteritoppi lojui vieläkin sängyn alla rytyssä, siellä se oli lojunut jo kohta kuukauden. Se oli ollut siellä siitä asti kun sen olin sinne heittänyt. Vetäisin topin käteeni ja huomasin sen olevan aika ryppyinen. Kiisin alakertaan ja kaivoin esiin silitysraudan. Pesuohjelappu näytti silityksen kohdalla kahta palloa. Hyräilin rauhallisesti Salattujen elämien tunnusmusiikkia ja poistuin tyytyväisenä toppi kädessä omaan huoneeseeni.
    Musta toppi oli saanut jäädä henkariin roikkumaan, en ollut edes uskaltanut koittaa sitä päälle. Olin miettinyt pitkään mitä uskaltaisin pukea, mutta kaikki edelliset bilevaatteeni olivat niin... tiukkoja. Ne korostivat jokaista makkaraani ja paksut reiteni oikein pursusivat ulos lyhyiden hameiden alta. Samantien olisin voinut vetää päälle ison säkin.
  Kesken meikkauksen kuulin jonkun syöksyvän huoneeseeni. "Mikä sulla kestää, meiän pitäis olla jo menossa!" Kamilla parkaisi hengästyneenä. Vilkaisin nopeasti yllättyneenä Kamillaa ja sitten kelloa hänen takanaan. Kohta seitsemän. "Kyllä me ehitään, ei siellä nyt heti tarvi olla", huokaisin. "Joopajoo, sitten tietenkin jäädään kaikesta kivasta paitsi", bestikseni äksyili. Huokaisin rauhallisesti ja jatkoin luomivärillä taiteilua. "Mitä sä laitat päälle?" kuului yllättäen. "Meinasin lähtee näissä vaatteissa", sanoin. "Mikä ihmeen nunna susta on tullu?" Kamilla parati. Hyvähän hänen oli sanoa tuolla vartalolla. Hänellä ei ollut yhtäkään ylimääräistä kiloa kannettavanaan. Yhtäkkiä minua alkoi suututtaa hirveästi ja päätin olla enää sanomatta mitään. "Jos sä aijot olla tommonen, niin mä lähen. On mulla muitakin kavereita! Kaiken lisäks Antti sano että se vippaa mulle pari röökiä". Kamilla töksäytti ja lähti huoneestani nenä pystyssä. Kuuntelin loittonevia askelia ja lopulta oven pamahdusta. Vasta sitten lysähdin maahan ja heitin ripsivärin seinään. Miksei kukaan ymmärtänyt minua?

10.

Kello löi jo taas seuraavan päivän lukemia, mutten saanut unta. Istuin sängylläni ja nojasin seinään. Tik tak tik tak... Silmäni tuijottivat määrätietoisesti valkeaa seinää, eikä niillä ollut aikomustakaan lopettaa sen tuijottamista. Tik tak tik tak... Suuni oli kuiva, mutten silti voinut nousta hakemaan vettä. Tik tak tik tak... Korvani kuulivat jokaisen kellon lyönnin ja jokaisen narahduksen joka kuului milloin mistäkin. Tunsin myös jokaisen pienen tuulenvireen joka tulvahti sisään hieman raollaan olevasta ikkunsta. "Tik tak", huokaisin lähes ääneti ja suljin silmäni.
   "Oikeesti mä oon niin läski", Kamilla puhisi ja puristeli mahaansa. "Mun on oikeesti alotettava dieetti!" Katsoin katkerasti Kamillan littanaa mahaa, ja ohuita pitkiä jalkoja. "Joopajoo", huokasin ja naurahdin tekaistusti. "Siis kato näitä ihrareisiäki, Kamilla parahti ja heilutteli jalkojaan ilmassa. "Sä oot tosi laiha" yritin. Koulunkello kuitenkin pelasti minut typerältä ja hyödyttömältä keskustelulta. Asia ei kuitenkaan vain poistunut mielestäni, sillä biologian kasvit eivät tunnilla pysyneet ajatuksissa päällimmäisenä.
   "Noniin hyvää viikonloppua kaikki, olkaa ahkeria", biologian opettaja lopulta totesi ja kasasi kirjansa pöydälleen pinoon. Luokka ryntäsi kovaa vaihtia ulos, minä mukaanlukien. "Huomenna sitten Niilon bileet, etkä häivy kesken kaiken minnekkään", Kamilla huikkasi ennenkun ehdin paeta koulun pihalta. En vastannut, mutta tiesin että eipä tässä ollut muitakaan vaihtoehtoja. Yleensä olin innoissaan bileistä, mikä minulla nyt oli? Syysmasennusta varmaan.
   Kotona lysähdin väsyneenä sängylle ja tuijotin pehmonallea silmiin. "Tik tak", kuiskasin sille ja suljin silmäni.

9.

"Ja et muuten ikinä arvaa mitä Antti sano mulle. Mulla on kuulma ihan Nicki Minajin suu!" Kamilla selitti innostuneena ja tutki itseään huulet töröllä peilistäni. "Sitten mä olin silleen no eikä oo ja sit se oli silleen et joo joo! Eiks oo upeeta?" "Mm", vastasin. Kaksi potenssiin viisi kertaa kahdeksan... Kohta matikan läksyt tehty. "Kuunteletko sä ollenkaan?" Kamilla puuskahti vihaisena ja vetäisi kirjan kädestäni. "Mitä sä tällä?" hän kysyin ja heitti kirjan tehtävineen lattialle. "Sä oot nykyään ihan outo, mut onneks mä tiedän mikä auttaa, kunnon bailut". Loin katseen lattialla häsäävään kaveriini ja hymyilin vinosti, ehkä Kamilla oli oikeassa. "Pitääkö joku bileitä tänä viikonloppuna?" utelin. "Sä et kyllä taas oo kärryillä missään. Lauantaina Niilolla", Kamilla huokasi ja alkoi pöyhiä hiuksiaan. "Mun pitää mennä, meen Antin ja sen kavereitten kanssa kylälle ja pitää hakee röökit kotoo, moikka". Jäin katsomaan sulkeutunna ovea hetkeksi ja nousin sitten kaivamaan jälleen matematiikan laskut esiin.
   Kun viimeinenkin koulutehtävä oli suoritettu  kolmen vartin päästä, vaihdoin farkut jälleen verkkareihin ja lähdin lenkkipolulle. Puoli tuntia tuli nykyään paljon paremmin täyteen. Vedin alkusyksyn raikasta ilmaa pitkillä henkäyksillä syvälle keuhkoihini ja pakotin jalat astumaan vuoroin toistensa eteen. Aurinko alkoi laskea jo pikkuhijaa aikaisemmin ja ympärilläni oli hämärää. Suljin silmäni nauttiakseni ihanasta hiljaisuudesta.
   Yhtäkkiä tunsin kovan tärähdyksen ja kaaduin sen voimasta mustikkamättääseen. "Anteeksi kamalasti, ei ollut tarkoitus", joku sanoi ja ojensi käden auttaakseen minut ylös. "Ei se mitään", mutisin ja tarkastelin katseellani eteeni ilmestynyttä poikaa jolla oli syvän siniset silmät ja värittömän ruskeat hiukset. Poika oli minua kymmenisen senttiä pitempi ja arviolta pari vuotta vanhempi. "Mä oon Janne ja asun tossa puolen kilsan päässä", poika esittäytyi. Nyökkäsin ja mutisin taas jotain. Janne katseli minua odottavasti. "Mitä sä tuijotat?" minulta pääsi. Olin selvästi vielä vähän säikätänyt yllättävästä törmäyksestä. "Kuka sä oot?" Janne naurahti. Olimpa taas tökerö, tietenkin oli kohteliasta esittäytyä. "Roosa, tuolta toisesta suunnasta", sanoin äkkiä ja ojensin käteni. Poika tarttui siihen ja hymyili pieni pilke silmäkulmassa. Katselin ympärilleni etsien äkkiä pakoreittiä tilanteesta. "Mun on pakko mennä, unohin pannarin uuniin", tokaisin, heilauttaen kättäni epämääräisesti hyvästiksi ja lähdin hölkkäämään kohti kotia. No olipa taas hyvä tekosyy, kyllä tyhmempikin huomasi että valehtelin. Mutta miksi pakenin tilanteesta, minunhan olisi pitänyt hyppiä riemusta kun komea poika törmää minuun keskellä metsää, eikö vain?

Ilmoitus

Lähden viikoksi mökille enkä pääse kirjoittamaan, mutta sitten taas jatkuu :)