14.

"Mummi on taas joutunut sairaalaan", äiti kertoi allapäin ja silmät hieman punaisina. "Eikö se päässyt sieltä jo kuukaus sitten, lääkärihän sanoi että mummi toipuu", hätkähdin. Mummini asui viereisellä paikkakunnalla pienessä kerrostaloasunnossa. Viimeisen vuoden aikana Mummin tila oli mennyt yhtäkkiä huonompaan suuntaan ja sairaalassa oli käyty jo muutamaan otteeseen ja viimeksi jakso oli ollut pidempi. Lääkärit eivät osanneet sanoa mikä hänellä oli. Äidille tilanne oli rankka, koska hän oli ollut hyvin läheinen vanhempiensa kanssa, olimme nähneet tiuhaan pienestä välimatkasta huolimatta. "Tuutko sä huomenna mukaan katsomaan Mummia koulun jälkeen", äiti kysyi. Nyökkäsin nopeasti ja sulkeuduin huoneeseeni ajatusteni kanssa. En ollut koskaan ollut hyvä käsittelemään ajatuksiani, eikä tämäkään tilanne ollut poikkeus. Mummi... Janne... pulla... kalorit... pullan kalorit! Missä se tietokone oli kun sitä tarvitsi. Heittelin tyynyjä pois päiväpeitteeltä ja yhden alta pilkisti läppärin kulma. Google... hakukenttä... korvapuustien kalorit. Paljonkohan yksi pulla painaa? Jokatapauksessa siinä oli ainakin pari sataa kaloria. Ilkeää rasvaista ja kanelin tuoksuista kaloria. Jos niitä söi kaksi, silloin se on jo tuplasti enemmän. Lisää tanssivia sokerissa kieritettyjä kalorin poikasia. Tyhmä Janne, ilman Jannea olisi taas säästynyt monelta kalorilta. Mutta oliko minun pakko lähteä hänen mukaansa, turhaan syytän muita ihmisiä, jos olen ruma ja läski epäonnistuja. Niin Jannekin varmaan ajattelee, kuka muka haluaa olla lihavan ja ruman tytön kanssa? Mummikin oli sairaalassa, ei hänkään olisi ylpeä tämmöisestä pullamössö teinistä.

13.

66 kilogrammaa. Kuusikymmentäkuusi, jos olisi vielä yksi kutonen lisää se olisi paholaisen luku. Minulle kaksin kutosta riitti paholaiseksi. Näytän yhtä lihavalta kuin viisi kiloa sitten, kenties jopa lihavammalta? Pakko päästä tasan kuuteenkymppiin, se kuulosti hyvältä. Äiti painoi sen verran ja hän oli oikein sopusuhtainen.
   Vetäisin verkkarit jalkaan, kolmen vartin lenkki odotti, se kuluttaa kolmanneksen enemmän kaloreita kuin puolituntia. Vaistosin talven tulon, kohta ensilumi jo satelisi maahan. Ihanina kevyina valkoisina hiutaleina. Joku päivä olisin niitäkin kevyempi. Naurahdin ääneen tyhmille ajatuksilleni, aloin selävästi olla unen tarpeessa. "Moi taas", kuului takaani kummallisen tutulla äänellä. Käännähdin ympäri nopeasti ja olin vaistomaisesti valmis pamauttamaan tunkeilijaa päähän. "Hei vähän varovaisuutta noitten nyrkkien kanssa, emmä sua syö", poika naurahti. "Janne?" pääsi suustani. Poika katsoi minua huvittuneena: "Eikun muumipeikko". Loin katseen nolostuneena alaspäin ja toivoin Jannen vain lähtevän nopeasti, näin ei kuitenkaan tapahtunut. "Mitä sulle kuuluu, viimeks lähit niin nopeesti". "Ei ihmeempiä", vastasin vältellen. "Taijat tykätä lenkkeilystä, tulisiks sä meille vaikka kaakaolle, se ois aika ansaittua liikunnan jälkeen", poika kysyi ja hymyili samalla puhtaan viattomasti. "Okei", ähkäisin nopeasti. Olin selvästi juossut liian kovaa, kun sydän pamppaili tähän tahtiin...
   "Haluutko toisen pullan, äiti leipo näitä aamulla?" Janne kysyi. Tartuin kohteliaasti toiseen ihanalta tuoksuvaan kanelikierteeseen. Poika katsoi minua silmät tuikkien ja haukkasin pullaa vahingossa väärään kurkkuun. "Älä tuijota", käskin ja punastuin taas. Katsoimme hetken toisiamme silmiin, mutta juuri sillä hetkellä puhelimeni pirahti soimaan. "Missä ihmeessä sä olet?" äidin ääni kysyi hieman huolestuneena. "Kaverilla", vastasin. Puhelu loppui lyhyeen ja sain passituksen kotiin, ilmeisesti jotain tärkeääkin asiaa. Pahoittelin äkkinäistä lähtöäni Jannelle joka toivotti hyvää illan jatkoa samoilla tuikkivilla silmillä. Taas sydän pamppaili, enkä ollut edes hengästynyt.