12.

Ripsivärin korkki oli auennut heittoni voimasta ja väriä oli valkoisella matolla sekä seinässä. Katsoin syyttävästi oikealla pälyileviä luomiväripaletteja. Nyt en kyllä aivan varmasti lähtisi mihikään. Viskasin kaikki pörröiset pehmoeläimet pois sängystäni ja lysähdin makaamaan siihen itkuisena. Sängyn alta pilkisti kukallinen laatikko. Katsoin sitä hetken ja avasin kannen. Olin laittanut sinne suklaalevyjä ja karkkipusseja pahan päivän varalle, nyt jos mikä oli paha päivä. Vetäisin käteeni ihanan fazerin sinisen suklaalevyn ja repäisin sen paperin auki yhdellä nopealla kiskaisulla. En vaivautunut edes palastelemaan sitä vaan haukoin isoja paloja suoraa levystä. Aluksi maistoin jokaisen ihanan palan, lopulta unohdin kokonaan maistaa, sain vain lohtua siitä joka oli niin kiellettyä, mutta niin ihanaa.
   Kyseisen suklaalevyn ja kahden karkkipussin jälkeen makasin tuskissani sängyssä. Olin vetänyt ne kaikki sisääni luultavasti ennätys vauhdilla. Vaikka karkeilla oli tietenkin ollut iso osansa vointiini, tiesin että aiheutin pahaa oloa itse itselleni. Oksetin itseäni, olin säälittävä suklaasyöppö, enkä kyennyt edes sanomaan ei pienille ruskeille suussa sulaville herkuille, enkä sen jälkeen edes kirpeämmille keltaisille tai punaisille. Vedin tyhjät pussit vierestäni käteeni ja loin katseen ravintosisältöön. Kaloreita oli taas kamalasti, olin onnistunut kiskomaan sisääni vajaan kahden päivän energiatarpeet. Nyt jokaikinen kalori tanssi mahassani letkajenkkaa ja niitä ennen päällystäneet tyhjät kääreet ilkkuivat vieressäni suurena kasana. "Etpäs onnistunut vastustamaan meitä" "Mepäs voitimme ja nyt paisutamme sinusta vain isomman ja isomman". Tönäisin ne äkkiä paniikissa lattialle, jonne ne leijailivat kevyesti ja levisivät ympäri huonetta. Joku päivä minä olisin yhtä kevyt ja silloin minä olisin se joka nauraa.